2017

Neste x Antti Autti on Vuoden Sponsorointiteko 

 

Vuoden sponsorointiteko 2017.jpg

Mikko Lötjönen, Pulp, Sirpa Tuomi, Neste Oyj ja Minna Liang-Sormunen tuulettivat voittoa Foorumissa. Kuva: Mari Hietala


Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry palkitsi ansiokasta sponsorointia nyt kolmannen kerran. Vuoden sponsorointiteoksi kruunattiin Nesteen ja Antti Autin yhteistyö, jonka tuomaristo nosti kirkkaimmalle paikalle yhteensä 40 kilpailuun osallistuneen työn joukosta. Yleisöäänestyksessä voittaja oli HIFK:n ja Haloo Helsingin yhteistyö Haloo H!FK!, joka sai annetuista 4033 äänestä peräti 25,8 %.

Yhdistyksen kutsuma asiantuntijaraati ei päässyt tuomaroinnissaan helpolla. Mukaan ilmoitetuista töistä useassa oli aineksia, joita aito ja innovatiivinen sponsorointi edellyttää. Tänä vuonna tunnustuksia jaettiinkin yhteensä 12 työlle.

– On hienoa jälleen huomata, miten korkealla tasolla Suomessa sponsorointia toteutetaan ja näinkin laveasti. Nämä nyt palkitut työt eivät häpeä kansainvälisessä vertailussa, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry:n toimitusjohtaja Risto Oksanen.

Voittaja oli kuitenkin raadin mielestä kiistaton ja ansaitsi tulla palkituksi.

– Voittaneessa sponsoroinnissa korostuivat aidon yhdessä tekemisen lisäksi rohkeus ja yllätyksellisyys, joita ei äkkiseltään kansainvälisen suuryrityksen ja yksilölajin extreme-urheilijan suhteeseen voi liittää. Lähes välittömästi olivat tunnistettavissa myös vaikuttava yhteisten arvojen kommunikointi ja suhteen monipuolinen jalkauttaminen. Lisäksi yhteistyötä oli tehty pitkäjänteisesti jo usean vuoden ajan, jolloin mielikuvallinen assosiaatio Nesteen ja Autin sekä lajinsa välillä vahvistuu, kommentoi Oksanen raadin perusteluja. 

Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi kehuu yhteistyön sujuvuutta ja tuloksellisuutta.

– Tämä on upea tunnustus pitkäjänteiselle sponsorointiyhteistyölle, joka on ajan myötä vahvistunut.  Ainoa suunta on eteenpäin -tarinankerronta on syventynyt turvallisuudesta ja ilmastonmuutoksesta viestimiseen, jotka ovat kulmakiviä sekä Nesteen liiketoiminnassa että lumilautailussa. Antin kanssa yhteistyö on ollut huikea matka, joka on vahvistanut Nesteen mielikuvaa erityisesti kotimaisena, korkealaatuisena, luotettavana ja vastuullisena edelläkävijänä. 

Myös Antti Autti iloitsee palkinnosta.

 – Voitto tuntuu todella hyvältä! Olemme tehneet työtä aidosti yhdessä. Määrittelimme, mitä yhteistyö yksilöurheilijan ja ison firman välillä voi parhaimmillaan olla. Minusta tämä palkinto on hieno esimerkki siitä, että on tärkeää ymmärtää, mitkä asiat yhteistyössä kummallekin merkkaavat!

– On todella hienoa, että lajini luova puoli saa tällaisen tunnustuksen. Juuri lumilautailijat ja action sports -lajien ammattilaiset ovat olleet pitkään edelläkävijöitä sisällöntuottamisessa. Se, että olen päässyt tekemään huimia projekteja Nesteen kanssa, on ollut minulle todella hieno mahdollisuus kehittää itseäni kaikissa niissä osa-alueissa, joita äärimmäinen ammattilaisuus vaatii. 

Yhteistyössä markkinointitoimistona on ollut Pulp.

Nesteen ja Autin voittanut teko tulee saamaan alan huomiota myös kansainvälisesti, sillä se kilpailee Suomen edustajana Euroopan parhaan sponsoroinnin tittelistä. The Best of European Awards palkitaan 7.2.2018. Euroopan sponsorointiyhdistyksen (ESA) gaalassa Lontoossa.  

Neste ja Antti Autti, Ainoa suunta on eteenpäin. Video yhteistyöstä:    

Vuoden Sponsorointiteko 2017 -palkinnot:

Vuoden sponsorointiteko: Neste ja Antti Autti - Ainoa suunta on eteenpäin
Vuoden sponsorointikohde: Tuntematon sotilas -elokuvan ainutlaatuinen sponsorointialusta
Vuoden sponsori: Stora Enso
Yleisöäänestys: Haloo H!FK!
Vuoden yllätyksellinen kumppanuus: Tekes ja Duudsonit - Meanwhile in Finland
Vuoden tuloksellinen yhteistyö: Fazerin Suomi 100 -ohjelma
Vuoden tapahtuma: The Tall Ships Races Finland 2017 ja i2
Vuoden vastuullisuuskampanja: Lasten Liike
Vuoden vaikuttaja: Pyörätuolikelaaja Henry Manni ja Invalidiliitto ry
Vuoden brändilähettiläs: Enni Rukajärvi
Kunniamaininta Henkilöstön osallistuminen: OP Ryhmä - Hiiop! 100 vuotta vapaaehtoistyötä
Kunniamaininta Hyvin suunniteltu toteutus: XZ Berner ja Salibandyliiga - #XZChallenge

 

Palkitut valinnut asiantuntijaraati 2017: 

Risto Oksanen, SJTM, raadin puheenjohtaja
Kati Haapakoski, Markkinointi ja Mainonta
Ritva Hanski-Pitkäkoski, ex-Mainostajien Liitto
Heikki Hiltunen, SM-liiga
Essi Kivitie, Rähinä Records
Pauli Kopu, Klok/Tubecon
Johanna Kozul, Veikkaus
Riikka-Maria Lemminki, Mainostajien liitto
Lotta Lintukangas, Apulanta
Kimmo J. Lipponen, Arvoliitto
Kristoffer Olson, Sponsor Insight
Kirsi Piha, Ellun Kanat  

 

Kaikki vuoden 2017 Sponsorointiteko -ehdokkaat: 

1. Angry Birds Everton sleeve sponsorship

2. Angry Birds Red Bull Mäkiautokisa

3. Antti Autti x Pyhä

4. Digiboom - Lapsen oikeudet digitaalisessa mediassa - Telia ja Pelastakaa Lapset, Suomi 100 hanke

5. DNA SuomiAreenan pääyhteistyökumppani

6. Fazerin Suomi 100 -ohjelma

7. Finnair ja Taitoluistelun MM-kisat 2017 Helsinki

8. Finnair juhlistaa satavuotista Suomea maassa ja taivaalla

9. Fiskars Suomi 100

10. Ford-kummiluokat ja Välkky-heijastintyöpaja Heurekassa

11. HALOO H!FK

12. Hiiop! 100 vuotta vapaaehtoistyötä

13. Iceman in Helsinki

14. Kalevalanmaa - Kalevala Korun ja Suomen kansallisoopperan ja -baletin tarina suomalaisten sisäisestä voimasta

15. Karhu x Paavo Nurmi 120 years

16. Kaslink Aito x Enni Rukajärvi

17. Lasten Liike

18. Lidl All Stars -urheilijaohjelma

19. Lidlin lahja Suomelle - Viedään Suomi-ruokaa maailmalle!

20. #LumoFlow

21. Microsoftin lahjoitukset IoT Paja -säätiölle, Kansallisgallerialle ja neljälle suomalaisyliopistolle

22. Neste x Antti Autti - Ainoa suunta on eteenpäin

23. Nordean Suomi100 - Yrittäjähenkinen Suomi

24. Paroc-Sauna

25. Paulig Coffee Bar Ruisrockissa 

26. Pelastetaan talvet -kampanja

27. Pori Jazz & AutoPalin ja Volvo

28. Pyörätuolikelaaja Henry Manni ja Invalidiliitto

29. Red Carpet Film Festival & kumppanit

30. Sata tekoa paremman työelämän puolesta

31. Sibelius-Akatemian muusikot m/s Finlandialla - Eckerö Linen lahja 100-vuotiaalle Suomelle

32. Sokos "Löydä itsesi" - Makwan Amirkhani sponsorointi

33. Sponsorointiteko joka myy platinaa - Neste Ralli #Ralliasuonissa

34. Stora Enson Suomi100 -ohjelma

35. Suomen Palloliiton ja Telian Kannusta mua -kampanja

36. Tekes & Duudsonit - Meanwhile in Finland

37. The renewable materials company Stora Enso presenting sponsor of the Lahti2017 FIS Nordic World Ski Championships

38. The Tall Ships Races Finland 2017 ja i2

39. Tuntematon sotilas -elokuvan ainutlaatuinen sponsorointitausta

40. #XZchallenge - XZ Men ja Salibandyliiga